Headspace

September 22, 2005

Vieläkin vapauksien menetyksestä :: 13:43

Pers-ruma bloggaili erästä keskustelutilaisuutta, jossa vastuullisiakin oli mukana. Parhaita paloja lienee syytä poimia tännekin.

Mediateollisuus saa päättää minkäkielistä kirjallisuutta sinä saat lukea. Direktiivi sanoo, että kirjoja ei saisi tuoda lainkaan ulkomailta. Mediayhtiöt saa päättää mikä meitä saa kiinnostaa. Jos valtio saisi päättää, me valittaisimme sensuurista; nyt me annamme saman oikeuden mediayhtiöille.

Jyrki Kasvi

Ehkäpä tärkein asia tuossa laissa, yksityisen kansalaisen näkökulmasta. Tämä on jäänyt aivan liian vähälle huomiolle, joskin kerroin tästä ongelmasta kyllä vaalipiirin kansanedustajille. Minua ei erityisesti kiinosta, joutuvatko erinäiset protestanttiset yhteisöt maksamaan tekijänoikeuskorvauksia (joskin katson tämän varsin typeräksi, aivan samaa sarjaa leipäpappien kanssa), mutta en todellakaan halua antaa kenellekkään oikeutta päättää siitä mitä saan lukea ja millä kielellä. Tunnetusti tämän henkistä sensurointia on esiintynyt sellaisissa demokratian edelläkävijävaltioissa, kuin Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto ja Kolmas valtakunta (kyllä, pelätty natsikortti läjähtää tässä, siellä oli kirjarovioitakin joilla poltettiin kansalaisiin ja nuorisoon haitallisesti vaikuttavia kirjoja). Tämä kapitalistinen versio ei ole yhtään parempi, kiitos ei.

Eikö tässä maassa löydy Kasvin lisäksi muita poliitikkoja puolustamaan näin perustavaa laatua olevaa oikeutta? Eikö todellakaan…

Yksityiset kansanedustajat eivät tehneet valistunutta päätöstä tässä asiassa. Lainaa Jukka Kemppistä: “maassa on kolme tai neljä juristia, jotka ymmärtävät sisällön.” Kyseessä ei ole mikään lukko: tämä on julkisen omaisuuden aitaamista. Sama kuin Gramex ottaisi Itäväylän, Teosto Länsiväylän ja Kopiosto Mannerheimintien ja ylinopeuden ajamisesta menettää auton valtiolle. Lakiin lisätään nyt jokin jeesustelulausuma.

Mikko Välimäki

Tuo julkisen omaisuuden aitaaminen on osuva vertauskuva, ongelma ei tunnu nyky-Suomessa koskevan pelkästään tätä asiaa, kuten taannoisesta tapauksesta “Animalian-mainokset Helsingissä” saattoi havaita. Ikävää tämäkin.

Olemme lyöneet itseämme lekalla päähän. Emme tiedä, miten laki tulee toimimaan. Hallitus tulee seuraamaan asiaa ponnen nojalla.

Liedes

Näin siis laintulkinnasta puhui mies, joka johti sen valmistelua… “Lekalla päähän ja mää mistään mittää tiädä, oon vaan töissä täällä” Ja tällaista sitten runnotaan läpi.

Kysyjä: Kun digitaalimaailmassa kaikki on kopiointia, miksi sitä pitää säädellä tarkemmin? Miksei säädellä kopion siirtymistä paikasta toiseen tai sen myymistä? Suojakeinot eivät voi koskaan estää kopiointia (analog hole). Miksi tehdään oheisvauriota niille, jotka oli maksamassa jo artisteille? Miksi on järkevää tehdä laki lain päälle?

Liedes vastaa: loistopuheenvuoro, tämä on ihan oikea tulkinta: tässä ei olekaan mitään järkeä. Tämä tekijänoikeuslaki on yritys antaa mediateollisuudelle mahdollisuus edes yrittää.

Siis läpi runnotaan laki jonka valmistelua johtanut virkamies myöntää avoimesti, ettei laissa ole järkeä… Hienoa pojat ja tytöt. Hienoisena loppukevennyksenä voisi toimia tämä viimeinen lainaus valmistelevalta virkamieheltämme:

Nykyinen kulttuuriministeri ei laita mitään eteenpäin, mitä ei ymmärrä.

Liedes

Pelottavin mahdollisuus on tietenkin se, että tämä on totta, että Katastrofi kulttuuriministeriksi ei olekaan vain tyhmä, vaan on oikeasti sitä mieltä, että kansalaisten saamaa tietoa on sensuroitava kaikissa mahdollisissa väleissä niin Internetissä (esto-ohjelmien valmistajien toimesta), kuin printissäkin (media-yhtiöiden, eli julkaisijoiden ja kustantajien toimesta). Ketä tällainen sensurointi palvelee? Vallassaolijoita ja tämä valittu sensuroinnin kanava tietenkin tarkoittaa sitä, että valtaa poistetaan kasvavissa määrin niin sanotusta demokraattisesta järjestelmästämme. Tieto on valtaa ja ken kontrolloi tietoa….

4 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://dugi.blogsome.com/2005/09/22/vielakin-vapauksien-menetyksesta/trackback/

  1. Hyi hemmetti, kun kylmänväreet meni niskassa ja iho nousi kananlihalle tuon huomautesn jälkeen, että sensuuriministeri kultturiministeri olisikin oikeasti sitä mieltä, että kansalaisten saamaa tietoa on sensuroitava. Se ihminen on pysäytettävä.

    Comment by murre — September 22, 2005 @ 14:29

  2. Voisin olla kanssasi samaa mieltä ja jopa yhtä painokkaasti, mutta miten tämän pysäyttämisen voisi käytännössä tehdä, kun vastapuolella on käytettävissään vähintään ministeriön verran resurssia, onkin toinen juttu.

    Onko ehdotuksia, muukin yleisö voi vapaasti osallistua ;)

    Comment by dugi — September 22, 2005 @ 16:31

  3. katkotaan nyt aluksi vaikkapa sen kävelysauvat

    Comment by murre — September 22, 2005 @ 18:03

  4. Jep. Mulle jäi tosiaan paikalla olleena sellainen tunne, että Karpela on oikeasti hyvin fiksu. Tämä on jopa vielä pelottavampaa, koska kaikki, mitä se tekee on tosiaan siksi, että se uskoo olevansa oikeassa; ei siksi, että se ei olisi ymmärtänyt jotain.

    Comment by Janne — September 22, 2005 @ 22:16

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here