Elämää, Sunnuntaiposliinia ja tarinoita :: 14:55
Eli katsaus kaikkeen siihen mistä olisi oikeastaan pitänyt kirjoittaa jo hyvän aikaa sitten.
Kävimme pohjoisessa päin oleilemassa appivanhemmilla ja osallistumassa pieneen SCA-tapahtumaan. Ennakkokäsitys tapahtumasta ei ollut kauhean hyvä, mutta osoittautui onneksi täysin vääräksi. Tapahtuma oli nimittäin harvinaisen hyvä ja feast vielä odotettuakin parempi. Ennakoitu aikataulu, joka tuntui hyvin vaikealta muuttui paikan päällä todella toimivaksi ja meidän lisäksemme muillakin tuntui olevan hauskaa.
Melko odottamaton veto tapahtumassa oli feastin pää- ja jälkiruokien väliin sijoitettu tauko, jonka kohdalla mentiin vanhan musiikin konserttiin. Konsertti olikin sitten jotain sanoin kuvaamatonta (yritän silti 
). Alkuun paikalle käveli kaveri, joka lauloi Laudan, 1300-luvun ylistyksen joka oli tuttavuutena jotain käsittämättömän upeaa. Laulussa kuului välimerellisiä vaikutteita ja Veikko Kiiver paitsi omasi häkellyttävän äänialan, osasi totisesti koristella lauluaan hyvin inspiroituneella tavalla. Capella pro Vocale jatkoi sitten tästä huomattavalla osalla Palestrinan messua ja sointi oli sanalla sanottuna jumalainen. Oli jotenkin huvittavaa, että konserttiin oli otettu mukaan Bachia viola da gamballa ja sitten kamarimusiikkia 1700-luvulta, jälkimmäinen toden näköisesti siksi, että esiintyjinä oli konsertin järjestäjän oma oppilas-yhtye. Ensimmäisessä häiritsi lähinnä se, että ao. ilta ei tainnut olla soittajan parhaita. Kitaran teknisen puolen kautta tulkittuna, virheitä tuntui olevan aika paljon ja tekniikka ei vaikuttanut aivan riittävältä. Nopeammassa osassa musiikkia tämä olikin sitten jo varmaa. 1700-luvun fagottimusa, oli hyvin esitettyä, hauskaa ja täysin kontekstiin sopimatonta, mutta kevensi mukavasti musiikillisesti aika raskasta kokonaisuutta.
Perheaika pohjoisessa oli mukavaa, meille esiteltiin appivanhempien rotary-proggis, liikennepuisto ja appiukon masiinaa räpellettiin joukolla. Ehkä siinä jotain saatiin aikaiseksi. Tässä on ihan mukava odotella tulevia 85-päiviä, kun taas mennään.
Sunnuntaiposliinit, eli ne viehättävämmät kahviastiastot, joita otetaan esiin ja käyttöön juhlistamaan tilaisuuksia silloin tällöin, värittivät sitten maanantaitamme. Pysähdyimme kotimatkalla Kokkolassa tervehtimään Annia ja Liniä, suunitellen pikaista poikkeamaa. Neideillä on varsin upea luukku käytössään, siinä on jotain menneiden aikojen viehätystä jo itsessään ja uskomattoman paljon tilaa. Persoonallinen sisustus sitten todellakin tuo tuosta parhaat puolet esiin. Tuo nimenomainen päivä, talviloman ensimmäinen maanantai oli kuulemma käytetty siivoamiseen ja kuten saimme huomata leipomiseen. Tuoreet laskiaispullat, Linin kauniit pyhäastiat ja neitien loistava seura piristivät kummasti matkapäivää. Lyhyeksi suuniteltu stoppimme venyikin sitten jossain määrin pidemmäksi.
Kotona oltiin aika myöhään, vaikkakin ihan kohtuullisen ajoissa.
Luonnollisesti tuollakin reissulla ajomatkat käytettiin pelaten. Jezebel taisi olla siinä vaiheessa vielä erityisesti päällä, vaikka en nyt mene asiasta valalle asti. Jezebelissä on räiskynyt ja sekä hahmo että maailma ovat onnistuneet jälleen kerran kehittymään eteenpäin. Kirkolliset aspektit keskeisessä proggistelussa ovat viime aikoina nostaneet päätään, eikä romatiikkaakaan ole ilmeisesti päässyt liikaa puuttumaan.
Muuten olemmekin sitten keskittyneet Clarityyn, joka on peleissä hauska uusi tuttavuus. Clarityn lähtölaukauksesta M kirjoitteli ropeblogiimme varsin edustavan entryn, pitäisi varmaan ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä jatkosta oma entry. Clarity on tarjonnut hienon mahdollisuuden tarkastella asioita uudesta näkökulmasta. Toimiva Hawkwood hahmo on mukava tuttavuus.
Roolipelirintamalla meillä oli lisäksi intensiivinen peliviikonloppu Annin vieraillessa taas meilläpäin. Koska täälläpäin kirmasi muuan tähtisusi, lykkäsimme pelin alkua hieman ja olimme sosiaalisia porukalla. Pikku-hukan kanssa heitettiin huonoa läppää yhteiskunnasta ja roolipeleistä. Oli hauska jakaa vieraan inspiroitunut innostus edistyvästä proggiksestaan. Tuollaiset ovat aina hyviä hetkiä. Kun peliin sitten päästiin kiinni, ei siitä tahtonut tulla loppua laisinkaan. Aamun pienten tuntien jälkeen unta palloon, mutta herätessämme Mn kanssa pelin jatkaminen tuntui ns. hyvältä idikseltä, ensimmäisen setin jälkeen käydessäni aamusavuilla heräsi Anni, jonka ilme oli näkemisen arvoinen, kun häneltä kysyttiin huvittaisiko tuota peliä vielä jatkaakkin. Jatkoimme suurimman osan sunnuntaita, sitten päätimme jättää tuleville tapahtumille niiden arvoisen tilan ja lykätä ne seuravaan pelikertaan. Tuostakin voisi pitää tehdä ropeblogiin tarvittavat muistiinpanot.
Roolipelien kanssa on siis viimeaikoina ollut aivan tuhottoman inspautunut olo, olisikohan tuokin jotain kevään vaikutusta.
