Headspace

June 21, 2008

Mogi! :: 9:54

Tyttäremme syntyi 18.6. illalla vähän puoli yhdeksän jälkeen, oli 48,2 senttiä pitkä ja painoi 3,67 kiloa. Hän syntyi joitakin satoja metrejä Pohjanlahden rannasta sateiseen, pihlajankukilta tuoksuneeseen kesäiltaan. Hän on kerrassaan ihastuttava otus, pieni täydellisyys, vähän karvainen, ja omistaa maailman ihanimman pienen suun ja kauneimmat kuviteltavissa olevat silmät. Oikeita kuvia on kamerassa jo paljon, mutta lainakameran piuhaa minulla ei nyt ole käytettävissäni, joten tarjoilen tässä pienessä pätkässä vain kännykameralla otettuja kuvia. Niillä kykenen ehkä hieman pelkkiä sanoja paremmin kertomaan tästä elämämme mullistaneesta neidistä.




Tässä on neitimme ensimmäisenä aamunaan. Taustalla voi nähdä hieman Mummun ja Vaarin antamasta synttärilahjasta (kuva otettiinkin ensisynttärien juhlistuksessa). Levollinen nuori nainen on kovaa vauhtia toipumassa rankasta edeltävästä illasta.




Toisessa otoksessa näkyvät sekä pikkuotuksen koko että (kameran epätarkkuudesta johtuen hieman heikosti) kauniit hiukset. Kuvaushetkellä neiti ei ollut onnellisimmassa mahdollisessa tilassa kellastumisen aiheuttaman väsymyksen johdosta, mutta löysi paljon lohtua äidin sylistä. Minusta tuo pienen selän kaari hengaaja-apsun käperryttyä äitinsä kylkeen on maailman suloisimpia asioita.




Lähikuvassa hiusten tuuheus näkyy vielä vähän paremmin. Ne ovat silkkisen hienoja nyt kun Mogi sallii jo niitä silitettävän. Ensi alkuun mikään kosketus päähän ei ollut vähimmässäkään määrin hyväksyttävissä, ja myssyn asettelu, kun neiti oli kiehnännyt sen paikoiltaan, oli kertakaikkisen sietämätöntä.




Scifiharrastajien perheeseen syntynyt neitokainen näkyy tässä hieman erikoisemmassa otoksessa. Kuva on otettu sinivalosolariumin verhojen välistä tyttäremme rauhoituttua toipumaan ikävästä keltaisesta tilastaan. Minulla on ilo kertoa, että hoito teki ihmeitä nopeasti, ja nukkumurmelimme muuttui vallan vauhdikkaasti taas eläväisemmäksi otukseksi, joka on jaksellut taas syödäkin ihan mukavasti.

6 Comments »

The URI to TrackBack this entry is: http://dugi.blogsome.com/2008/06/21/mogi/trackback/

  1. Valtaisat onnittelut vielä! Olinkin aivan varma, että tyttö oli tulossa! (Hyvähän se on näin jälkeenpäin sanoa:))

    Comment by seeds — June 21, 2008 @ 17:23

  2. kiitos =)

    Comment by Dugi — June 22, 2008 @ 9:37

  3. :-)

    Söpö on juu. Onnea isillekin!

    Comment by P — June 24, 2008 @ 17:23

  4. Kiitos kiitos. Kun nähdään niin pitää muuten jubata siitä millainen paikka tuo synnytyslaitos miehille muuten olikaan, oli meinaan selvästi vähän erilainen kokemus. Toivottavasti löydetään pian yhteistä aikaa.

    Mukavia kesäpäiviä perheellenne =)

    Comment by dugi — June 29, 2008 @ 22:14

  5. Voi mikä söpöläinen! Ja mitkä hiukset! Ihan toista kuin nämä meidän pikku kaljupäät. :) Onnea kovasti vielä kerran!

    Comment by Suvi — June 30, 2008 @ 20:02

  6. Voi kiitoksia, mutta älä nyt hyvänen aika tuollaista ilmaisua käytä teidän pikku-neideistä. Minusta Reea on ollut huomattavankin kaunis lapsi.

    Kiitoksia siis kovasti kauniista sanoista ja joo se tukka taitaa tosiaan olla huomattavan tuuhea (mistä lie peritty, röyhistää rintaansa). Irenellä on myös huomattavan sievä selkäkarvoitus ;)

    Kesäterkkuja tytöille ja Jarkolle

    Comment by Dugi — July 3, 2008 @ 17:24

RSS feed for comments on this post.

Leave a comment

Line and paragraph breaks automatic, e-mail address never displayed, HTML allowed: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <code> <em> <i> <strike> <strong>



Anti-spam measure: please retype the above text into the box provided.






















Get free blog up and running in minutes with Blogsome | Theme designs available here