Sankarin syntymäpäivä :: 14:26
Tänään 17 kesäkuuta on erään sankarin syntymäpäivä, minun sankarini ehkä useampienkin. Vaari täyttää kahdeksankymmentäyhdeksän vuotta. Tänään on siis hyvä päivä kirjata ylös joitain ajatuksia ja muistoja vuosien varrelta.
Vaari on sankarini, monessakin mielessä. Näinä aikoina tuon ikäisen miehen sotasankaruus pitäisi mainita, mutta se olisi väärin sillä päivänsankari on aina tähdentänyt ettei sodissa ole sankareita ,on vain uhreja. Vaari kumminkin oli sotasankari siinä mielessä että selvisi koettelemuksesta hengissä ja niin ruumiltaan, mieleltään kuin ihanteiltaankin eheänä. Vaari on pasifisti, sosialisti, oikeudenmukaisuuden kannattaja, joka onnistui menemään tuon myllytyksen läpi näistä tinkimättä ja pahimmankin paikan ohi niin ettei ketään tappanut. Siinä on erikoista sankaruutta ja suuruutta.
Vaari on myös ollut minun elämäni läheisin mies. Kitaransoitto oli lapsuudessa tavallaan meidän juttumme, koska Vaari vei minut tunneille ja vaihtoi kielet silloin kun tarvetta oli, istui tunnilla kuuntelemassa niin kauan kuin sai (Opettajani katsoi myöhemmin toimivammaksi, että opetustilanne on kahdenkeskinen, en väitä vastaan). Opettajani ihmetteli, kun kitarani kielissä oli tehdassolmut - niitä on vähän haastava tehdä - mutta Vaari ei tästä koskaan tinkinyt ja kun rupesin itse vaihtamaan kielet vihjasi kevyesti että ne solmut voi tosiaan tehdä siististi (eli ei saa lintsata ja tehdä kiertely solmuja tallaan). Osaan sen taidon vieläkin. Soittotunille ajettiin noin puoli tuntia suuntaansa ja se aika voitiin aina jutella, elämästä ja maailmasta, tuollaisista pienistä asioista. Vaarin kanssa juteltiin muutenkin paljon, menneestä ajasta eli historiasta sellaisena kuin sen kokenut ja lähempänä tapahtuma-aikaa kuullut sen tunsi ja sitä vertailtiin siihen mitä koulussa opetettiin. Tämä oli avartavaa. Minä osasin ne jutut jossain vaiheessa ulkoa, paitsi sen yhden, sen jonka Vaari kertoi vain kerran, siitä kerrasta kun tappaminen oli oikeasti lähellä ja mikä hänen päätöksensä siinä tilanteessa oli.
Näihin sotaisiin kysymyksiin liittyy se ainoa kohta, jossa tiedän Vaarin aidosti pettyneen minuun. Hän oli pahoillaan siitä, että asepalvelukseni alkoi ja kaiken muun hyvän lisäksi sotilaspoliisina. Se oli Vaarille kova paikka, mutta asia parani kun tulin kesken pois ja muistan varmasti aina sen miten Vaari loisti kuultuaan, että palvelus suoritettaisiin loppuun siviilipalveluksena. Se teki hänestä onnellisen silloin. Samaten Vaari oli ylpeä paitsi ylioppilaslakistani niin myös otettu kravatin punaisesta väristä. Pieniä asioita. Vaari ei päässyt paikan päälle kun vietimme häitäni, mutta puhuimme puhelimessa, se oli tärkeää ja merkitsi paljon.
Me puhuimme politiikasta, sosialismista myöhempinä vuosina myös siihen liittyneistä pettymyksistä. Vaari oli ikänsä aatteen mies, periksiantamaton, vankkumaton. Tämä on kuvaavaa, koska Vaarin itsepäisyys on legendaarista. Minä olen perinyt vähän sitä itsepäisyyttä ja se on hyvä asia se. Ei pidä muuttaa mielipiteitään liian helposti, silloinkaan kun ne olisivat ilmeisen vääriä. Ei ainakaan ennen kuin toinen on paremmin kuin tyydyttävästi onnistunut asiansa perustelemaan.
Nuo juttuhetket olivat tärkeitä. Kun sain ajokortin ja lainasin autoa kävi usein niin että palauttaessani sen auton jäin vielä istumaan Vaarin kanssa ja puhumaan mistä milloinkin. Ne myöhäisillan juttutuokiot olivat tärkeitä ja hienoja hetkiä, luullakseni meille molemmille.
Vaari on myös monilahjakas taiteilija, joka lauloi ja vihelteli paljon. Myöhemmillä päivillään Vaari harrasti akvarellimaalausta ja kehitti siihen aivan oman tyylin ja tekniikan. Sota-aikana vaari kuulemma veisteli enemmänkin, mutta minä en koskaan ole nähnyt sitä kuuluisaa laivaa jolla hän voitti kilpailusta ylimääräistä lomaa. Oppikoulua Vaari ei päässyt käymään, mutta opetteli käytännön kielitaitoa myöhemmällä iällä. Luulen, että jos hän olisi Oppikouluun päässyt, olisi vain taivas ollut rajana ja oma itsepäisyys.
Viime kesänä Vaari toivoi synttärilahjaa, mutta Irene syntyi vasta seuraavana päivänä. Olen ollut valtavan onnellinen siitä, että Vaari on ehtinyt tapaamaan Irenen. Viime sunnuntaina heillä oli yhteiset synttärijuhlat 89+1 vuotispäivät. En tiedä näkeekö Vaari sitä, miten maailma muuttuu paremmaksi - toivoakseni näkee vaikka muutos on hidasta ja työlästä - mutta olen tässä ajatellut että Irene varmaan jo sen näkee. Sukupolvien ketjussa.
Paljon onnea Vaarille, elämäni ensimmäiselle ja suurimmalle sankarille.
