Headspace

Tänään Irene aka Mogi aka Nenne aka Hengaaja Apsu on ollut maailmassa vuoden. Vuosi sitten aamu koitti aikaisin ja illan hämärryttyä Irene oli maailmassa. Se on ollut melkoinen vuosi. Kaikkihan sen tietävät, että lapsi kasvaa ja kehittyy tässä vaiheessa aivan älytöntä vauhtia, mutta sen tiedostaminen tulee näköjään ainakin omalla kohdallani vasta kokemuksen kautta.

Irene ottaa jo ensiaskeliaan ote taluttajan sormista niin tiukkana, että sormenpäät tummenevat punaisen yli purppuraan. Mt. Daddy on valloitettu monta kertaa ja vaikken aamuihminen olekkaan, niin ne herätykset Nennen kömmittyä sängyn yli ja noustessa nauraen pystyyn heräilevän isän olkapäätä vasten, ne herätykset ovat olleet hienoja. Alkaneessa kesässä ovat jälleen pihlajan kukat tuoksuneet ja olemme nauttineet siitä tuoksusta yhdessä pikku-hurjapään käydessä keinumassa, vauhdin kaipuu tuntuu olevan kova. Usein Irenestä saa olla hirvittävän ylpeä, siitä miten hän saavuttaa pienen ihmisen merkkipaaluja lähes aina nauraen onnellisena uusista havainnoista ja maailmasta saaduista voitoistaan. Välillä Nenne on totaalinen täystuho, joka järjestää kaiken käsiinsä ulottuvan uusiksi, ei suvaitse sitä ettei pääse näppäimistöön käsiksi ja on vielä niin raivostuttavan fiksu ettei kelpuuta muuta kuin sen oikean, koneeseen kytketyn näppiksen. Irtonainen korvike ei kelpaa.

Se tapa millä elämä on järjestynyt uusiksi on ollut valtavan radikaalia, monet asiat jotka ovat olleet aikaisemmin keskeisiä on ollut pakko jättää taka-alalle tai ainakin merkittävästi vähemmälle. Osan kohdalla se on harmittanut, osan kohdalla uusi priorisointi on ollut pelkästään luontevaa ja jopa toivottavaa. Väsymys on pysyvänä olotilana aika hurjaa ja tämän väsymyksen ja ajanpuutteen pelaamisellemme aiheuttama isku on ollut ehkä ikävintä mitä on tapahtunut, joskin vakavuudeltaan merkittävästi vähäisempää kuin mitä rationaalisesti ajatellen olisi voinut pelätä. Vastapainona on sitten saanut nauttia kylpevän, suihkussa roiskivan, leikeistään ilahtuvan, vauhtimadon edesottamuksista. Nenne on vaihtanut unirytmejäänkin jo monta kertaa, sydäntalvella vietimme välillä outoja tuokioita aamun pienillä tunneilla, kun lasta ei vain nukuttanut. Huumorintaju on meillä kaikilla kestänyt kohtuullisen hyvin. On ollut kokemuksia joita ei haluaisi toistaa, pienen kuumepotilaan olon kohentaminen tänä keväänä kun hän oli niin voipuneena sylissä että hengityskin näytti jo ponnistukselta. Sen läpi eläminen on tietenkin vanhempana kasvamista, joka kuuluu elämään, mutta voi kuinka mielellään sen jättäisikään väliin. Toisaalta samalla on saanut nähdä lapsen vaipuvan lähes nirvanaan äitinsä hyväilyissä, heidän yhteiset naurun hetkensä ja lähes pakahduttava onnen tunne joka noiden hetkien todistamisesta seuraa.

Hassua ylpeyden tunnetta voi isälle hetkittäin seurata myös omituisista asioista. Minusta on jotenkin kummallisella tavalla tyydyttävää se, että Nenne on samanlainen aamun unikeko kuin isänsäkin, vaikka se tarkoittaa sitä että illat ovat hetkittäin kamalia. Samaten katselin pari iltaa sitten, miten neiti purki lelukassinsa(lelujen primaari sälytyspaikka) olohuoneessa, takavasemmalle viskellen lähes tasaiseksi kerrokseksi olohuoneen lattialle, levälleen ja kaikki helposti saataville. Olisin toki toivonut tyttäreni perineen ehkä hieman enemmän äitinsä rakkautta siisteyteen ja järjestykseen, mutta siinä oli jotain niin kovin tutun näköistä joka pakostakin pisti hymyilemään. Onnea on isä saanut myös yhteisissä leikeissä, me leikimme autolla. Ajan kippiauton Nennen luo, hän lastaa siihen kuorman, auto ajaa pienen kierroksen ja kippaa kuorman Nennen eteen ja tätä toistetaan myriadina iteraationa lapsen huokaillessa onnellinen hymy huulillaan.

On hurjaa katsoa miten miniatyyrikokoinen poikasemme, alun murmelivaiheen jälkeen on kasvanut jo aika isoksi tytöksi. Pituutta on kertynyt 72cm ja painoa reilusti yli kahdeksan kiloa. Liikkuminen sujuu, sormissa on jo aika paljon näppäryyttä ja tytär kommunikoi jo kanssamme kohtuullisen sujuvasti vaikka edelleen sanattomasti.

Elämä muuttuu tietenkin koko aika. Nenne kasvaa ja kehittyy jatkuvasti ja nyt meillä ovat olosuhteetkin taas vaihtumassa. Nenne saa heinäkuusta alkaen Mumminsa Tampereelle, odotan sitä että he ehtivät tutustua paremmin, yhteisen ajan voisi uskoa olevan molemmille mieleen. Ja kun he tottuvat toisiinsa, saanevat vanhemmatkin hieman enemmän keskinäistä aikaa. Nenne on siis edelleen hieman hidas syttymään ihmisiin ja vaatii useimmiten oman aikansa totutella, niin että uudet ihmiset vain pörräävät jossain soveliaalla etäisyydellä. Hän on pitänyt tämän linjan lähes alusta asti, eli kyseessä lienee aito luonteenpiirre. Tämän hankaluudesta huolimatta, olen sittenkin siitä liian ylpeä. Omat rajat tulevat toivottavasti olemaan Nennen turvana kun hän siirtyy isojen ihmisten maailmaan ja rajojen ulkopuolelta tulevalta ilkeilyltä toivon hänen jo tämän piirteen johdosta olevan paremmassa turvassa kuin monet muut.

Tuo vanhempien ajan vaje lienee haastavin ja rasittavin osa elämäämme. Minä haluaisin antaa heille molemmille niin paljon ja usein päädyn antamaan ajastani liian vähän, mutta ehkä kuitenkin riittävästi. Tänä aamuna sain antaa hieman enemmän, koska Nennellä oli syntymäpäivänsä kunniaksi ensimmäinen hammaslääkäriaika, oli meillä yhteinen aamu nauravan tyttäreni kanssa. M oletti sen olleen Nennelle, special treat, ja hieman syyllisesti haluaisin itsekin tähän uskoa. On hienoa olla merkittävä Nennelle, läheinen ja kelpo syli myöhemmin toivoakseni myös luotettava ja turvallinen keskustelukumppani pienemme siirtyessa käsitteiden ja kysymysten maailmaan.

Uskon molempien tietävän tässä vaihessa sen olennaisimman, Irene tietää että isi rakastaa ja M tietää saman niin omalla kuin lapsemmekin kohdalla aloittaessamme toisen vuotemme kolmihenkisenä perheenä.

Tänään 17 kesäkuuta on erään sankarin syntymäpäivä, minun sankarini ehkä useampienkin. Vaari täyttää kahdeksankymmentäyhdeksän vuotta. Tänään on siis hyvä päivä kirjata ylös joitain ajatuksia ja muistoja vuosien varrelta.

Vaari on sankarini, monessakin mielessä. Näinä aikoina tuon ikäisen miehen sotasankaruus pitäisi mainita, mutta se olisi väärin sillä päivänsankari on aina tähdentänyt ettei sodissa ole sankareita ,on vain uhreja. Vaari kumminkin oli sotasankari siinä mielessä että selvisi koettelemuksesta hengissä ja niin ruumiltaan, mieleltään kuin ihanteiltaankin eheänä. Vaari on pasifisti, sosialisti, oikeudenmukaisuuden kannattaja, joka onnistui menemään tuon myllytyksen läpi näistä tinkimättä ja pahimmankin paikan ohi niin ettei ketään tappanut. Siinä on erikoista sankaruutta ja suuruutta.

Vaari on myös ollut minun elämäni läheisin mies. Kitaransoitto oli lapsuudessa tavallaan meidän juttumme, koska Vaari vei minut tunneille ja vaihtoi kielet silloin kun tarvetta oli, istui tunnilla kuuntelemassa niin kauan kuin sai (Opettajani katsoi myöhemmin toimivammaksi, että opetustilanne on kahdenkeskinen, en väitä vastaan). Opettajani ihmetteli, kun kitarani kielissä oli tehdassolmut - niitä on vähän haastava tehdä - mutta Vaari ei tästä koskaan tinkinyt ja kun rupesin itse vaihtamaan kielet vihjasi kevyesti että ne solmut voi tosiaan tehdä siististi (eli ei saa lintsata ja tehdä kiertely solmuja tallaan). Osaan sen taidon vieläkin. Soittotunille ajettiin noin puoli tuntia suuntaansa ja se aika voitiin aina jutella, elämästä ja maailmasta, tuollaisista pienistä asioista. Vaarin kanssa juteltiin muutenkin paljon, menneestä ajasta eli historiasta sellaisena kuin sen kokenut ja lähempänä tapahtuma-aikaa kuullut sen tunsi ja sitä vertailtiin siihen mitä koulussa opetettiin. Tämä oli avartavaa. Minä osasin ne jutut jossain vaiheessa ulkoa, paitsi sen yhden, sen jonka Vaari kertoi vain kerran, siitä kerrasta kun tappaminen oli oikeasti lähellä ja mikä hänen päätöksensä siinä tilanteessa oli.

Näihin sotaisiin kysymyksiin liittyy se ainoa kohta, jossa tiedän Vaarin aidosti pettyneen minuun. Hän oli pahoillaan siitä, että asepalvelukseni alkoi ja kaiken muun hyvän lisäksi sotilaspoliisina. Se oli Vaarille kova paikka, mutta asia parani kun tulin kesken pois ja muistan varmasti aina sen miten Vaari loisti kuultuaan, että palvelus suoritettaisiin loppuun siviilipalveluksena. Se teki hänestä onnellisen silloin. Samaten Vaari oli ylpeä paitsi ylioppilaslakistani niin myös otettu kravatin punaisesta väristä. Pieniä asioita. Vaari ei päässyt paikan päälle kun vietimme häitäni, mutta puhuimme puhelimessa, se oli tärkeää ja merkitsi paljon.

Me puhuimme politiikasta, sosialismista myöhempinä vuosina myös siihen liittyneistä pettymyksistä. Vaari oli ikänsä aatteen mies, periksiantamaton, vankkumaton. Tämä on kuvaavaa, koska Vaarin itsepäisyys on legendaarista. Minä olen perinyt vähän sitä itsepäisyyttä ja se on hyvä asia se. Ei pidä muuttaa mielipiteitään liian helposti, silloinkaan kun ne olisivat ilmeisen vääriä. Ei ainakaan ennen kuin toinen on paremmin kuin tyydyttävästi onnistunut asiansa perustelemaan.

Nuo juttuhetket olivat tärkeitä. Kun sain ajokortin ja lainasin autoa kävi usein niin että palauttaessani sen auton jäin vielä istumaan Vaarin kanssa ja puhumaan mistä milloinkin. Ne myöhäisillan juttutuokiot olivat tärkeitä ja hienoja hetkiä, luullakseni meille molemmille.

Vaari on myös monilahjakas taiteilija, joka lauloi ja vihelteli paljon. Myöhemmillä päivillään Vaari harrasti akvarellimaalausta ja kehitti siihen aivan oman tyylin ja tekniikan. Sota-aikana vaari kuulemma veisteli enemmänkin, mutta minä en koskaan ole nähnyt sitä kuuluisaa laivaa jolla hän voitti kilpailusta ylimääräistä lomaa. Oppikoulua Vaari ei päässyt käymään, mutta opetteli käytännön kielitaitoa myöhemmällä iällä. Luulen, että jos hän olisi Oppikouluun päässyt, olisi vain taivas ollut rajana ja oma itsepäisyys.

Viime kesänä Vaari toivoi synttärilahjaa, mutta Irene syntyi vasta seuraavana päivänä. Olen ollut valtavan onnellinen siitä, että Vaari on ehtinyt tapaamaan Irenen. Viime sunnuntaina heillä oli yhteiset synttärijuhlat 89+1 vuotispäivät. En tiedä näkeekö Vaari sitä, miten maailma muuttuu paremmaksi - toivoakseni näkee vaikka muutos on hidasta ja työlästä - mutta olen tässä ajatellut että Irene varmaan jo sen näkee. Sukupolvien ketjussa.

Paljon onnea Vaarille, elämäni ensimmäiselle ja suurimmalle sankarille.

Tyttäremme syntyi 18.6. illalla vähän puoli yhdeksän jälkeen, oli 48,2 senttiä pitkä ja painoi 3,67 kiloa. Hän syntyi joitakin satoja metrejä Pohjanlahden rannasta sateiseen, pihlajankukilta tuoksuneeseen kesäiltaan. Hän on kerrassaan ihastuttava otus, pieni täydellisyys, vähän karvainen, ja omistaa maailman ihanimman pienen suun ja kauneimmat kuviteltavissa olevat silmät. Oikeita kuvia on kamerassa jo paljon, mutta lainakameran piuhaa minulla ei nyt ole käytettävissäni, joten tarjoilen tässä pienessä pätkässä vain kännykameralla otettuja kuvia. Niillä kykenen ehkä hieman pelkkiä sanoja paremmin kertomaan tästä elämämme mullistaneesta neidistä.

Tässä on neitimme ensimmäisenä aamunaan. Taustalla voi nähdä hieman Mummun ja Vaarin antamasta synttärilahjasta (kuva otettiinkin ensisynttärien juhlistuksessa). Levollinen nuori nainen on kovaa vauhtia toipumassa rankasta edeltävästä illasta.

Toisessa otoksessa näkyvät sekä pikkuotuksen koko että (kameran epätarkkuudesta johtuen hieman heikosti) kauniit hiukset. Kuvaushetkellä neiti ei ollut onnellisimmassa mahdollisessa tilassa kellastumisen aiheuttaman väsymyksen johdosta, mutta löysi paljon lohtua äidin sylistä. Minusta tuo pienen selän kaari hengaaja-apsun käperryttyä äitinsä kylkeen on maailman suloisimpia asioita.

Lähikuvassa hiusten tuuheus näkyy vielä vähän paremmin. Ne ovat silkkisen hienoja nyt kun Mogi sallii jo niitä silitettävän. Ensi alkuun mikään kosketus päähän ei ollut vähimmässäkään määrin hyväksyttävissä, ja myssyn asettelu, kun neiti oli kiehnännyt sen paikoiltaan, oli kertakaikkisen sietämätöntä.

Scifiharrastajien perheeseen syntynyt neitokainen näkyy tässä hieman erikoisemmassa otoksessa. Kuva on otettu sinivalosolariumin verhojen välistä tyttäremme rauhoituttua toipumaan ikävästä keltaisesta tilastaan. Minulla on ilo kertoa, että hoito teki ihmeitä nopeasti, ja nukkumurmelimme muuttui vallan vauhdikkaasti taas eläväisemmäksi otukseksi, joka on jaksellut taas syödäkin ihan mukavasti.

Perustuslaillisia ihmisoikeuksia uhataan yllättäen suomessakin. En olisi vielä muutama kuukausi sitten ollut valmis uskomaan kotomaamme demokratian olevan näin ruvella, mutta ilmiselvästi maailmalla on vielä kyky yllättää. Tämän äärimmäisen huolestuttavan tilanteen johdosta järjestetään mielenosoitus, tiistaina 4.3 Helsingin keskustassa. Suosittelen osallistumista kaikille demokraattisesta yhteiskuntajärjestyksestä pitäville henkilöille, syistä jotka esitän alempana.

Suomessa on siis - jos joku ei tätä vielä tiennyt - otettu käyttöön internetin sensuuri sillä virallisella tavoitteella, että lapsipornoa (legaalimerkityksessä: eli alle kahdeksantoistavuotiaita pornografiana) sisältävän materiaalin vastaanotto estetään valtakuntamme alueella. Toteutuksena on Domain kohtaiset estot nimipalvelimilla toteutettuna, perustuen salaiseen listaan jota poliisiviranomainen ylläpitää. Toisin sanoen se viestintäkanava, joka kustannuksellis- logistisista syistä on kansalaisille helpoiten saatavilla ja jossa lähes jokainen meistä voi osallistua yleiseen keskusteluun on päätynyt viranomaisvalvonnan ja -rajoituksen kohteeksi eikä kenelläkään muulla kuin ao. viranomaisella ei ole suoraa tapaa selvittää sitä, mikä kaikki materiaali on sensuurin kohteena.

Kotimainen verkkokirjoittelu on tällä hetkellä pullollaan toteutuksen teknistä toimimattomuutta ruotivaa materiaalia, joten siihen en aio tässä kohtaa puuttua. Paljon olennaisempaa on se, että meillä on otettu käyttöön suljetun yhteiskunnan ensimmäinen edellytys, viestinnän mielivaltainen ja suljettu rajaus valtiovallan toimesta, jota mikään riippumaton taho ei voi seurata. Tämä on se iso ongelma, mikä aiheeseen liittyy. Millään tavalla demokraattinen yhteiskuntajärjestys ei ole mahdollinen mikäli kansalaiskeskustelua rajoitetaan ja vaikka sensuurijärjestelmällä onkin tällä hetkellä tarkasti valittu kohde, on sitä jo nyt käytetty väärin mm. sensuroimalla sensuurijärjestelmää kritisoinut sivu. Väärinkäytökset ovat tällaisessa salaisessa menettelyssä väistämättömiä. On kohtuuttoman sinisilmäistä olettaa, että parhaassakaan demokratiassa, puhumattakaan rapautuvasta demokratiasta - kuten omamme - mielipiteenilmaisun rajoittamiseen teknisesti kykenevää järjestelmää ei käytettäisi väärin, erityisesti kun rajoitettujen lista on suljettu ja sitä pitää yllä nimetön kansalaisilta näkymättömissä työskentelevä virkamies.

Järjestelmän ongelmallisuus oli tiedossa jo valmistelu vaiheessa, kuten voidaan helposti todeta lukemalla Turun yliopiston (Liikenne- ja viestintäministeriön pyynnöstä) lakiehdotuksesta antama lausunto:

Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta esittää lausuntonaan seuraavaa.

Lausuntopyynnön pohjana oleva ehdotus on ilmeisellä tavalla perustuslainvastainen. Ehdotuksen mukaisella lailla säädettäisiin salainen ennakkosensuurijärjestelmä, joka perustuisi ehdotuksen mukaan internet-operaattorien vapaaehtoiseen toimintaan, mutta jonka tarkoituksena olisi viranomaistoimin estää poliisiviranomaisen lainvastaiseksi epäilemän viestin vastaanottaminen. Sensuurin sisältö perustuisi poliisiviranomaisen ylläpitämään listaan internet-osoitteista. Järjestelmä esitetään operaattoreille vapaaehtoisena, mutta mikäli operaattorit eivät sensuuria toteuttaisi, säädettäisiin operaattoreita velvoittava sensuurijärjestelmä. Vaikka esityksen tavoite lasta esittävän pornografisen aineiston levittämisen estämisestä on sinällään legitiimi, on huomattava, että esityksen tarkoituksena on nimenomaisesti ja julkilausutusti poliisin avustuksella toteutettava, tietyn viestin sisältöön perustuva, mutta tietyn sisällöntuottajan olemassa olevaan ja tulevaan aineistoon kokonaisuudessaan kohdistuva ennakkosensuuri. Vaikka estosta esityksen mukaan huolehtisikin teleoperaattori ”vapaaehtoisesti”, on huomattava vakiintuneesti katsotun, että PL 12 §:n sisältämää ennakkosensuurin kieltoa ei voida kiertää osoittamalla ennakkotarkastustehtävät yksityisille1. Kun lisäksi otetaan huomioon esitykseen sisältyvä ajatus siitä, että mikäli operaattorit eivät vapaaehtoisesti toteuta ennakkosensuuria poliisin rekisterin perusteella, harkitsee ministeriö ”velvoittavia lainsäädäntötoimia”, on kyseessä oleva sääntely kokonaisuudessaan arvioituna PL 12 §:n sanamuodon vastainen. Kyseessä ei ole säännöksessä tarkoitettu sananvapauden käytön sääntely, vaan PL 12 §:n ehdottomasti kieltämä ennakkosensuuri. Ennakollisten esteiden osalta PL 12 §:n kvalifioitu lakivaraus mahdollistaa tavallisella lailla säädettävän vain kuvaohjelmia koskevia lasten suojelemiseksi välttämättömiä rajoituksia.

Edelleen on huomattava, että RL 17:19 § kriminalisoi ainoastaan siinä tarkoitetun aineiston hallussapidon, eikä säännöksen mukaan pelkkä katselu ole rangaistavaa. Kun esitykseen ei liioin sisälly selvitystä siitä, miten varmistutaan siitä, että viestin lähettäminen on vastoin lähetysmaan lakia, on epäselvää, mihin esityksessä artikuloitu perustelu siitä, että palveluntarjoajalla ei ole velvollisuutta sietää omistamansa verkon käyttöä rikoksen tekemisessä viittaa. Lisäksi on huomattava, että esityksessä tarkoitettu poliisin rekisteri sisältää sellaisia osoitteita, joiden sisältöä ei ole tuomioistuinmenettelyssä todettu esityksessä tarkoitetuin tavoin lainvastaiseksi, vaan olemassa on ainoastaan poliisin epäily niiden sisällön lainvastaisuudesta. Edelleen on huomattava, että listan sisältö olisi – tietosuojavaltuutetun tarkastusoikeudesta huolimatta – lain perusteella salassa pidettävänä sääntely-yhteys huomioonottaen asianmukaisen ja perustuslain edellyttämän oikeudellisen ja PL 12.2 §:n sekä sitä konkretisoivan julkisuuslainsäädännön turvaaman viranomaistoiminnan julkisen kontrollin ulkopuolella.

Esityksestä puuttuu myös menettely, jolla listalle joutunut sisällöntuottaja saisi tiedon häneen kohdistuneesta rekisterimerkinnästä sekä sääntely sisällöntuottajan käytössä olevista oikeusturvakeinoista, mikäli sisällöntuottaja katsoo päätyneensä listalle väärin perustein.

Rekisterimerkinnän tekemistä esityksessä tavoitelluin seuraamuksin on tässä tapauksessa pidettävä sisällöntuottajan oikeudesta päättämisenä, eikä esityksen tavoin tosiasialliseksi hallintotoiminnaksi, sillä rekisterimerkintä merkitsee sisällöntuottajan sulkemista pois Suomen viestintämarkkinoilta. Sääntely-yhteys huomioonottaen tällainen toimivalta voitaisiin ilmeisesti luoda vain riippumattomalle tuomioistuimelle, jonka olisi tutkittava viestin sisältö.

Lisäksi on huomattava esityksen perusteluissa mainittu väärinkäsitys poliisilain 1 §:n tulkinnasta, jonka seurauksena rekisterimerkinnän tekeminen mielletään tosiasialliseksi hallintotoiminnaksi. Esityksen perustelujen mukaan poliisilain 1 § perustaa poliisille yleistoimivaltuuden. On kuitenkin huomattava, että poliisilain 1 §:n sääntely poliisin tehtävistä ei perusta poliisille yleistoimivaltaa, vaan määrittää poliisin tehtäviä: poliisin toimivaltuuksista säädetään poliisilaissa ja muualla lainsäädännössä erikseen (ks. myös HE 57/1994vp). Länsimaisessa oikeusvaltiossa poliisilla ei ole yleistoimivaltaa tehtäviensä toteuttamiseen.

---

1 Ks. Sami Manninen: Sananvapaus ja julkisuus (PL 12 §). Teoksessa Perusoikeudet, toim.
Hallberg et al., WSLT 1999, s. 395.

Edellisen lisäksi voidaan myös katsoa, että järjestelmä on laajemminkin ristiriidassa vallitsevan oikeuden kanssa, jos tarkastellaan esimerkiksi Suomen ratifioimaa YKn ihmisoikeuksien julistusta ja erityisesti sen 19 artiklaa.

19 artikla. Kullakin yksilöllä on oikeus mielipiteen- ja lausunnonvapauteen; tähän sisältyy oikeus häiritsemättä pitää mielipiteensä sekä oikeus rajoista riippumatta hankkia, vastaanottaa ja levittää tietoja millä keinoin hyvänsä.

Lihavointi edellisessä on oma lisäykseni. Lausunnonvapauden häiritsemättömyys ei todellakaan ole taattu, kun suljetulla listalla voidaan estää suomalaisia vastaanottamasta mitä tahansa nimettömän virkamiehen sensuroimaa materiaalia. Vaikka kuinka julistettaisiin, että sensuroiduksi joutuu vain lapsipornoa sisältävä aineisto, ei kansalaisella voi olla tästä mitään takeita niin kauan kuin lista pysyy suljettuna ja vaikka lista olisi avoinkin on sen sisältö vaikeasti arvioitavissa, mikäli kansalaisten pääsy siinä nimetyille sivuille on teknisin keinoin pystytty tehokkaasti estämään. Vaikka tässä vaiheessa sensurointi kohdistuisikin vain nimetyn kaltaiseen, lain hengen mukaiseen aineistoon on sensuurijärjestelmän käyttöönotto silti vakava ennakkotapaus ja kun pää on saatu auki tulee sensuroidun materiaalin lajisto kasvamaan nopeasti. Jo nyt on esitetty sensuroitavaksi myös sivuja, joilla esiintyy rasistisia mielipiteitä. En sano, että rasististen viestien lukeminen tekisi kenestäkään autuasta, mutta kun sensuuri ulottuu niihin on siirrytty väärien poliittisten mielipiteiden estämiseen ja historiallisia kehityskulkuja tarkasteltaessa väärien mielipiteiden kirjo kasvaa nopeasti kunnes vain yksi sallittu näkemys on jäljellä ja silloin emme enää todellakaan elä demokratiassa.

Jos tämä kehitys halutaan pysäyttää se on tehtävä nyt. Mitä laajemmaksi sensuuri käy, mitä pidempään se on voimassa sitä enemmän ihmiset ovat tottuneet ajatukseen viestinnän sensuurista ja sitä mahdottomammaksi käy laillisen yhteiskuntajärjestyksemme palauttaminen ilman radikaaleja keinoja jos tämä ylipäätään tulee olemaan enää millään tavalla mahdollista. Sairautena syöpä on vaikea hoitaa, kun se on levinnyt koko kehoon, mutta mikäli kasvain löydetään ajoissa voidaan potilas pelastaa. Samoin on laita avoimen ja kansanvaltaisen yhteiskunnan kanssa ja mikäli me haluamme sellaisen myös lapsillemme, on toiminnan aika nyt. Nyt me voimme vielä vaikuttaa ja lopettaa sensuurijärjestelmän esiinmarssin epäonnistuneena sosiaalis-teknologis-juridisena kokeena. Nyt, meillä on vielä mahdollisuus kerätä adresseja, kirjoittaa kannanottoja olettaen että muut kansalaiset saavat ne luettua ja osallistua mielenosoituksiin oikeuksiemme puolesta, mutta yhteiskunnallisen järjestyksen rapautuessa yhä lähemmäs suljettua harvainvaltaista yhteiskuntaa, nämä mahdollisuudet katoavat nopeasti.

Siksi minä aion marssia ensi tiistaina, perustuslaillisen yhteiskuntjärjestyksemme, ihmisoikeuksien ja tulevan lapseni vapauden puolesta. Toivoakseni, ne jotka tämän ovat lukeneet ajattelevat samoin ja pääsevät tiistaina Helsingin keskustaan näyttämään eliitillemme, että yhteiskunnallisten vapauksiemme poisto hivuttamalla ei onnistu! Että me olemme edelleen varsin kykeneviä lukemaan, ajattelemaan ja ymmärtämään yhteiskunnallisesti merkittäviä asioita, silloinkin kuin niihin liittyy hankalia teknologisia kysymyksiä ja ne on pyritty verhoamaan harhaanjohtavalla ja vilpillisellä retoriikalla.

Se poika oli seonnut.

Miksi se poika oli latvakakkonen, onkin sitten ihan toinen kysymys johon jokaisella ja sen kumminkaimalla on ollut selityksensä. On sanottu, että se poika kuunteli väärää musiikkia, joka rikkoi sen mielen. On sanottu, että se poika pelasi liikaa (vääränlaisia ) tietokonepelejä, joissa se oppi nauttimaan tappamisesta. On sanottu, että se poika katseli vääriä elokuvia ja on niinkin sanottu, että sen pojan äiti oli ihan samanlainen vatipää kuin (pirun-) sikiönsäkin ja sieltä se poika oppi ajatuksensa.

Se poika kirjoitti ajatuksiaan esille, se jätti viestejä keskustelufoorumeille, blogiinsa ja vielä julistuksen tekonsa pressipakettiin. Sitten katsottiin, että sen pojan pää meni rikki, kun se luki liikaa muuta kirjallisuutta kuin Aku Ankkaa. Se luki Platonia ja Nietzscheä, erityisesti Nietzschen vaikutus pisti omaan silmääni sen julkilausumaa lukiessa. Platonin vaikutusta pidetään nyt jollain tapaa virallisena syynä, mikä on allekirjoittaneen mielestä vähintäänkin kuvottavaa.

Kun kaikki muutkin, niin minäkin. Huolimatta tähän lähestymistapaan jo etukäteen kohdistuvasta, toden näköisesti osittain ansaitustakin kritiikistä. Iltapäivä läystäke oli sattunut saamaan lausunnon Setä-Siniseltä ja tällaista lausuntoa olen odottanut siitä asti, kun luin sen pojan kirjoituksia. Asia varmistuu, jos käy ilmi että uhrien valintaperuste määrittyi tätä kautta, mutta tuo selittäisi sen pojan pään hajoamisen aika hyvin.

Vuosikausien kiusaamisessa, kun kohteen pää tapaa reagoida kutakuinkin kahdella tapaa. Toinen on uskoa, että oikeasti on ihmisarvoa omaamaton olento, ali-ihminen, niin kuin ympäröivä porukka antaa aika selkeästi ymmärtää ja reagoida sitten tähän sopivasti. Luopua omanarvontunnosta, itsekunnioituksesta, kehittää päihdeongelmia, syömis- tai muita itsetuhoisia häiriötiloja ja aina silloin tällöin tehdä omakohtainen ja ainutkertainen ratkaisu. Toinen on omaksua kanta, että ympäröivä elukkalauma on se osa ihmiskuntaa, jolla ei ole arvoa, jos se nyt ylipäätään pitää ihmiskuntaan lukea. Jos ihminen sattui omaksumaan tämän jälkimmäisen strategian, niin Nietzschen ajatukset massakulttuuriin pakottavasta orjamoraalista ja yksilön nostavasta herramoraalista osuvat ja tuntuvat hyvältä. Sinuhen kokemus rahvaan parissa aina yksin olevasta ylhäisestä lämmittää pientä mieltä ja jos ajattelee sitä, miten yhteiskunta pitäisi järjestää, niin miten sitä voisi uskoa demokratiaan, joka tällaiselle vihamielisen lauman piirittämälle ihmiselle näyttäytyy juuri termin alkuperäisessä merkityksessä (demokratia = roskaväen diktatuuri). Se poika rakasti vihaansa, eikä sekään ole ihme jos tuo lausunto pitää paikkansa. Siinä elämäntilanteessa viha on kaunista ja siinä vellominen vapauttavaa. Se käy rakennusaineeksi ja liikkelläpitäväksi energiaksi.

Tämä tragedia kaikissa näytöksissään on tuonut esiin jokaisen muka-asiantuntijan ja hälykön tarjoamaan omat ratkaisunsa ongelmaan. Internetin sensurointi, heavy-tyyppisen musiikin kieltäminen, väkivaltaviihteen kieltäminen, mp3soittimista luopuminen, rajatummat aselait, aselupakäytännön kiristäminen, nuorison fyysinen kurittaminen kehdosta armeijaan, lasten rakastavampi kasvatus, metallinpaljastimet ja puolisotilaalliset vartijat kouluhin ja ihan mitä tahansa nyt ensinnä mieleen tuleekin. Tuskin auttaa.
Jos tuo Iltalehden juttu nyt kumminkin sattuisi pitämään paikkansa niin oikeampikin toimivampikin ratkaisu voisi löytyä. Minä en tiedä miten se temppu tehdään, mutta tiedän että se on mahdollinen ja minä tiedän ihmisen joka osaa sen tempun täydellisesti. Se ihminen on nimeltään Kirsi Kaarela ja toimi Porolahden Ylä-Asteen rehtorina tuossa yhdeksäntoistasataayhdeksänkymmentäluvun alussa. Jos arvaukseni Iltalehden jutussa esille käyneen ilmiön selittävästä vaikutuksesta osuu yhtään oikeaan, on pirunmoinen sääli, että Rouva Kaarela ei ollut tuon Jokelan koulun rehtorina (Näyttäisi työskentelvän nykyään Hiidenkiven peruskoulussa, ihan noin helsinkiläis vanhemmille vinkiksi).

No pirustako minä tiedän yhtään muitakaan paremmin mitä sen latvakakkosen päässä liikkui silloin tai sitä edeltäneiden vuosien aikana. Mikillä on ihan kohtuullisen hyvä lähestymistapa kun todetaan, että sellaista sattuu ja välillä ihmisotuksilta vain vintti pimenee, ilman että sille voidaan osoittaa selkeää syytä. Homo homini lupus* ja kaikki muut asiaan liittvät latteudet. Mutta siniset silmät ja lapsenusko kaipaavat selityksiä kauheuksille ja minun kokemusmaailmassani Iltalehden kertomasta Setä-Sinisen lausumasta löytyy aika helvetin paljon selitystä tapahtuneelle.

Jatkoa odotellessa.

---

* vaikka meille kaikille parempi olisi: Homo homini oryctolagus

Naapurustossa mesotaan tyylillä ja tänään vieläpä isommasta aiheesta. Käsi pystyyn joka on eri mieltä, nyt kaikki yhdessä “KÄÄK KÄKÄÄK KÄÄK!”
Samasta kysymyksestä asiaa jauhetaan tietenkin monessa muussakin paikassa, mm. täällä.

Mutta miksipä sitä moneen kertaan kirjoittamaan, kun vaimo sanoo asian näin hyvin.

Tämä entry on roikkunut täällä luonnoksena aika pitkään, ei aivan ajankohtainen mutta siivotaan nyt julkaistujen puolelle kun en halua poiskaan heittää.

---

Eräs mukava ihminen, (vilkutus) oli havannut ne pari salasanasuojattua entryä tässä blogissa ja tiedusteli voisiko tähän blogiin liittyen saada salasanan. Olen aika otettu siitä, että meidän suhteemme tuntui hänestä siltä, että tällaiset rajatummatkin entryt olisivat… siis että hän kuuluu niihin ihmisiin, jotka lukisivat blogia jos se olisi lj-friendsonly tyyppiä… ja niin kyllä kuuluisikin.

En aio tehdä tästä blogista lj-friendsonly tyyppistä, eli salasanasuojattuja entryjä on vain ne pari ja toivottavasti ei tule lisää. Sitä salasanaa vain annan huomattavan nihkeästi, anteeksi tästä. Niissä entryissä minä nimittäin olen ruma. Niiden näyttäminen on sama, kuin näyttäisin avoimia haavojani, sellaisia kudosnesteestä kellertävän rupisia haavoja joihin on tarttunut vaatteiden mustaa nöyhtää… ja minun on vaikea näyttää sitä puolta itsestäni kovinkaan monille ihmisille. Toisaalta, silloin kun ne kirjoitettiin niin pään sisältöä oli hyvä saada jonnekin pois jaloista ja nuo entryt olivat ajatus komerosta johon sen tauhkan voisi tunkea, jotta sen voisi joskus ja aikanaan kaivaa ulos, käydä rauhassa läpi ja heittää siihen biohazard jäteastiaan , j ohon tuollainen jäte kuuluukin dumpata.

Sitten ihan yleisesti arvoisille lukijoilleni todettakoon, että noissa entryissä on eri salasanat, joten jatkossakin jos tänne ilmaantuu salasanan takana olevia entryjä, ja ajattelet että voisit olla a) kiinnostunut b) sellainen henkilö jonka kuuluisi päästä syvemmälle pääni sisään, niin saa kysyä. Nytkin olin otettu, enkä varmasti pahastu jatkossakaan tällaisista kyselyistä.

---

Ja tältä erää päätämme tämän blogin lameilun tähän.

Välillä sitä on sitten intuitio-toimijalla hippasen hauska olo. Nykyisen työpaikan lopun merkit ovat olleet näkyvissä pitkään, mutta jotenkin ei vain saanut aikaiseksi hakea duunia, ennen kuin se osui kohdalle. Työpaikkailmoitus, johon nähdäkseni olisi ihan yhtä hyvin kuin se mitä siihen oli kirjoitettu (javalla koodattavaa terveydenhuollon softaa) laittaa, “Dugille suuniteltu duuni“. Vaikutelma vain vahvistui kun sinne soitti perään, vaikka samalla sanottiinkin, että tekijää etsittiin oikeastaan Helsinkiin, mutta tämä ei kohdallani olisi kynnyskysymys.
Hakemusta kehiin ja kohtuullisen ajan perästä puhelimella tiedustelin asian etenemistä. Tuo soitto muuttui puolen tunnin puhelinhaastatteluksi, jonka päätteeksi kutsuttiin Mansesterista Helsinkiin haastateltavaksi. Stadissa myöhäisehköä perjantai-iltapäivää käytettiin kahden projektivastuullisen ja yhden HR-ihmisen kanssa kaksi tuntia putkeen, lopputuloksena soveltuvuustestit. Soveltuvuustesteistä tuli kivaa palautetta, viiden tunnin jännän leikkihetken ja konsulttihaastattelun perusteella ja siitä lähtien meikku on venannut.
Ei tarvitse venata enää. Lopputulemana kun oli, että haetussa kuviossa tiimityö olisi sen verran tiivistä, että suuniteltu kuvio, jossa meikku tekisi pääsääntönä töitä tässä kaupungissa skype/puhelin/maili/wiki -yhteydessä muihin, mutta ramppaisi vähintään kerran viikossa H:gissä tiimihommissa, ei nyt vain tulisi onnistumaan.

Jot silleen… oli kuulemma “käännetty ja väännety, tätä asiaa”. Ainakin toisessa päässä oltiin selvästi pahoillaan päätöksestä ja olen nyt sen lafkan avoin hakija. Olisi kyllä tavallaan kiva tietää, mikä merkitys oli sillä konsulttiraportin “…ei aamuihminen, joskin ymmärtää että tiimin tulisi työn onnistumiseksi työskennellä samaan aikaan” - heitolla. Lafkassa kun oli pyhä periaate, että töissä on oltava viimeistään ysiltä. No, aivan sama! Nyt otan suunnan kiskalle kokeilemaan, josko irtoaisi 4,5Megahynää rahoittamaan vapaan tutkijan ja roolipelikirjoittajan nupullaan olevaa uraa.

The awaited phone call came today.
It was positive.
Next stage, estimated early next year!

---

Odotettu puhelu tuli tänään.
Se oli positiivinen.
Jatkotestit tehdään ensivuoden alussa!